Pohjoisen poliisi kertoo
Title

Pohjoisen poliisi kertoo

Description
Mukaansatempaava true crime -teos rovaniemeläisen rikostutkija Martti Karjulan pitkästä urasta ensin järjestyspoliisissa, sitten suojelupoliisin etsivänä ja lopulta keskusrikospoliisissa. Työskennellessään Supossa 1970-luvun loppupuolella nuori poliisi tapasi niin Tanskan kuningattaren kuin Yhdysvaltain presidentin. Omalla tavallaan hohdokas työ ei kuitenkaan ollut sellaista poliisityötä, jota Martti olisi halunnut tehdä. Niinpä hän siirtyi ensin Rovaniemen poliisilaitoksen rikostutkintaan ja päätyi sieltä haluamalleen alalle keskusrikospoliisiin.Työskennellessään huumetutkinnassa Martti alkoikin luoda yhteistyötä KRP:n eri yksiköiden kanssa. Laajojen huumejuttujen lisäksi keskusrikospoliisi tutki myös henkirikoksia ja muita raakoja väkivaltarikoksia. Lisäksi työuraan mahtuu koko maailmaa kohauttanut sopupelitutkinta. Martti kertoo myös omanlaatuista huumoria sisältäneistä rikosjutuista, törkeästä taikatempusta ja erikoisen aseen käytöstä henkirikoksen tekijää pidätettäessä. -
On public lists of these users
This audiobook is not on any list yet.
Product details
Publisher:
Title:
Pohjoisen poliisi kertoo
read by:
Language:
FI
ISBN Audio:
9788726947472
Publication date:
August 31, 2021
Duration
6 hrs 20 mins
Product type
AUDIO
Explicit:
No
Audio drama:
No
Unabridged:
Yes
About the author:
Sisko Koskiniemi on kirjailija, joka on toiminut Rovaniemen poliisilaitoksen sosiaalityöntekijänä kymmenen vuotta. Häneltä on julkaistu kaksi fiktiivistä romaania poliisilaitoksen sosiaalityöntekijän työstä.